Piilolasit

Silmälasien käyttäjälle piilolasien käyttö tuo vaihtelua näönkorjaamiseen. Piilolaseilla on mahdollista korjata miltei kaikki taittovirheet ja ne soveltuvat lähes jokaiselle. Myös erilaisissa harrastuksissa piilolasien käyttö on usein kätevämpää ja jopa turvallisempaa kuin silmälasien käyttäminen. Käytön edellytyksenä voidaan pitää henkilön kykyä käsitellä ja hoitaa piilolaseja ohjeiden mukaisesti. Piilolaseja käytetään myös esteettisistä syistä kun halutaan muuttaa ulkonäköä tai silmien väriä.

Yleisimmät piilolasit

Nykyisin sovitetaan enimmäkseen ns. pehmeitä piilolaseja. Näiden materiaali on hyvin ohut ja joustava, ja käytössä ne ovat mukavat ja huomaamattomat. Piilolaseihin tottuminen on yleensä nopeaa ja helppoa. Pehmeitä piilolaseja ovat mm. kertakäyttölinssit, joita käytetään vain yhden päivän ajan. Lyhyen vaihtovälin linssien eli kuukausilinssien käyttöaika vaihtelee parista viikosta kuukauteen. Pidemmän vaihtovälin ns. perinteisten piilolasien käyttöaika on hieman pidempi, noin puoli vuotta. Valikoimissa on myös jatkuvakäyttöisiä, ns. yötäpäivää -linssejä, joita voidaan pitää silmissä kokoaikaisesti maksimissaan kuukauden ajan.

Yleisin käyttäjäryhmä on nuoret linssien käyttäjät eli ne henkilöt, jotka tarvitsevat kaukonäön korjausta. Piilolasit toimivat mainiosti myös plusvoimakkuutta tai hajataittoisuuskorjausta tarvitseville. Myös aikuisnäköiset voivat käyttää piilolaseja. Tällöin kyseessä ovat monitehopiilolasit. Happea läpäisevät kovat linssit ovat materiaaliltaan huomattavasti jäykempiä. Näitä linssejä käytetään kun on pehmeiden piilolinssien käytölle on jokin este. Sovitusprosessi on hieman monimutkaisempi ja linsseihin tottuminen vie enemmän aikaa.

Piilolasien hankinta

Määrityksen piilolaseja varten voi tehdä optikko, joka on saanut erikoiskoulutuksen myötä laillistuksen piilolasien määräämiseen ja sovittamiseen, tai silmälääkäri.
Piilolasioptikko vastaa siitä, että tutkimusten perusteella silmien terveydentila ei aseta estettä piilolasien käytölle. Tarvittaessa piilolasioptikko lähettää jatkotutkimuksiin silmälääkärille.

Piilolasisovituksessa määritetään mm. linssin erilaisten kaarevuuksien, halkaisijan ja materiaalin perusteella hyvä istuvuus ja linssien toimivuus halutussa käytössä. Jälkitarkastusten ja säännöllisten kontrollien avulla varmistetaan silmien terveydentila ja että piilolasit toimivat halutulla tavalla.

Linssien valintaan vaikuttavat monet silmien yksilölliset ominaisuudet kuten esim. kyynelnesteen koostumus ja määrä sekä sarveiskalvon ominaisuudet. Linssivalinnan yhteydessä huomioidaan myös olosuhteet, joissa linssejä tullaan käyttämään. Sovituksen yhteydessä opastetaan käsittelemään ja käyttämään linssejä oikein. Linssityypin mukaan sovituskäyntejä on yksi tai useampia. Optikko antaa sovituksen yhteydessä myös ohjeistuksen linssien oikeasta hoidosta sekä siitä kuinka usein silmiä tarkastetaan jatkossa.

Internetistä piilolaseja tilatessa tulee muistaa, että silmien terveydentila on tutkittava piilolasioptikon tai silmälääkärin toimesta säännöllisesti. Mikäli silmiä ei tutkita, saattavat esimerkiksi silmätulehduksia aiheuttavat sarveiskalvon vauriot jäädä huomaamatta ja hoitamatta.

Piilolasien käytön aloittaminen on ehkä haastavampaa kuin silmälasien, ja siksi niitä valittaessa on syytä turvautua ammattilaisen apuun.

Käytön rajoitukset

Useimmiten piilolasit toimivat erinomaisena näönkorjauksen ratkaisuna. On kuitenkin muutamia asioita, jotka saattavat aiheuttaa piilolasien käytölle rajoituksia tai käyttötaukoja, kuten allergiaoireet tai pölyinen ja savuinen työympäristö tai voimakas koneellinen ilmastointi. Myös erilaisten lääkeaineiden vaikutukset silmään saattavat olla este piilolasien käytölle. Pidempiaikainen lähityö, esim. päätetyöskentely, saattaa tuntua hankalalta piilolasien kanssa. Piilolasien sovitustilanteessa näitä mahdollisia rajoitteita kartoitetaan ja etsitään sopiva piilolasiratkaisu.

Piilolasien hoito

Piilolasien käyttö on turvallista, mikäli noudatetaan piilolasioptikon ohjeita puhdistuksesta, säilytyksestä ja käyttöajoista. Nykyisten piilolasien puhdistus on vaivatonta ja nopeaa. On tärkeää muistaa, että kädet on aina pestävä huolellisesti tarkoitukseen sopivalla pesuaineella ennen piilolaseihin tai silmään koskemista. Ympäristön, jossa linssejä käsitellään, tulee olla puhdas ja siisti. Piilolasien puhdistus ja desinfiointi suoritetaan huolellisesti ohjeiden mukaisesti. Nämä ohjeet annetaan aina piilolasisovituksen yhteydessä ja tarkistetaan myöhemmissä käynneissä. Piilolasien rinnalla on hyvä olla myös silmälasit piilolasien mahdollisten käyttötaukojen tai katoamisen varalta, tai silmien ärsyyntymistilojen vuoksi. Säännölliset jälkitarkastukset ovat turvallisen piilolasien käytön perusedellytys.

Piilolasien käyttö harrastuksisssa on kätevää ja turvallista.

  • Swarowski
  • YvesSaintLaurent
  • bellinger
  • Frost
  • Stella McCartney
  • Andy Wolf
  • KunoQvist
  • Bottega Veneta
  • Harley Davidson
  • TagHeuer
  • Police
  • Hugo Boss
  • Skaga
  • Dior
  • Oakley
  • Ana Hickmann
  • RayBan
  • Pierre cardin
  • La Matta
  • Faceaface
  • Lafont
  • Tom Ford
  • JF Rey
  • Fendi
  • Blac
  • Polaroid
  • Carrera
  • Paul & Joe
Olemme avoinna ma-pe 9-17, la 9-13
(02) 560 1230